Valaisen teitä ensin hopeanuolesta:
Gin, eli Hopeanuoli on taitavan karhukoiran, Rikin, pentu. Gin syntyi tiikeriraitaisena, minkä katsottiin sinetöineen hänen kohtalonsa. Kun Gin oli pieni, hirvittävä Akakabuto-karhu viskasi hänen isänsä Rikin rotkoon. Gin luuli isänsä kuolleen, ja hän vannoi kostavansa Akakabutolle. Gohē ja Daisuke-poika kouluttivat ja treenasivat Giniä vuoden ympäri voidakseen jälleen kohdata tämän hirviökarhun.
Gin kuitenkin liittyy villikoiralaumaan, jota johtaa aivan Rikin näköinen koira. Johtaja on jakanut villikoirat pieniin laumoihin, jotka hajaantuvat ympäri Japania etsimään lisää koiria Suureen taisteluunAkakabutoa vastaan. Lauman koko kasvaa, kun yhä enemmän koiria liittyy mukaan, esimerkiksi Hakurō Hokkaidōsta ja Mutsun kenraalit.
Ennen Futago-solassa käytävää Suurta taistelua ilmenee, että johtaja todellakin on Riki. Taistelun lopussa jo kuolleeksi luultu Akakabuto nousee vielä ylös ja raatelee Rikiä kuolettavasti. Gin päättää kaiken "kuolettavalla isku".
Sitten Weedistä:
Mangassa Sakura pyytää G.B.:tä saattamaan Weedin Ginin luokse. Sakuran kuoltua koirat menevät tapaamaan vanhaa Smithiä, ja jatkavat sitten matkaa. Myöhemmin he tapaavat Lennyn, jonka pentuMel on joutunut Vuorten kolmikon orjuuttamaksi. Hook-niminen koira oli aiemmin ollut samassa jengissä, ja menettänyt veljensä Kuron. Koirat auttavat Melin takaisin emonsa luo, ja jatkavat matkaa.
Päästyään Ōuun he joutuvat Kenin kovistelemaksi. Käy ilmi, että aluetta terrorisoi hirviökoira, jonka tekemisiin Gin ei halua puuttua, vaikka ihmiset ovat alkaneet metsästää koiria, koska he luulevat villikoirien olevan syypäitä hyökkäyksiin. Weed ei voi uskoa korviaan. Samassa Kagetora nappaa hänet Kenin hampaista ja vie oman joukkonsa kokoontumispaikalle. Kagetora kertoo tapahtumista tarkemmin ja näyttää Weedille, missä Kaksoissola on. Weed ampaisee matkaan enempiä ajattelematta, sillä hän haluaa ehdottomasti tavata isänsä.
Weed tapaa Ginin näköisen johtajakoiran, joka ei kuitenkaan liiemmin välitä Weedistä, vaan kääntää tälle selkänsä ja lähtee pois. Weed seuraa koiria, ja näkee, kuinka ne joutuvat metsästäjien väijytykseen ja ammutaan. Weed saa itsekin osumia hauleista ja putoaa alas mäenrinnettä.
Ken, Kagetora ja G.B. löytävät Weedin pahoin haavoittuneena, ja Weed kertoo heille nähneensä isänsä kuolleen. Koirat päättävät mennä Torahampaalle. Weed ryntää Torahampaan sisälle ja muut koirat seuraavat sitä. Sieltä he löytävät P4:n, ja joutuvat pakenemaan henkensä edestä. Ken ja Kagetora putoavat rotkoon, ja suurin osa heidän seuraajistaan kuolee. Silloin Daisuke sattuu paikalle, ja joutuu P4:n hyökkäyksen kohteeksi. Weed onnistuu ulvonnallaan saamaan P4:n epäröimään, ja kun paikalle lentää helikopteri, hirviö pakenee. Daisuke ottaa Weedin mukaansa ja vie sen Hidetoshinluo hoitoon.
Daisuke päästää Weedin vapaaksi, ja yhdessä G.B.:n kanssa Weed löytää muut. Myös Smith ja Mel ovat tulleet Ōuun. Koirat lähtevät ottamaan paremmin selvää hirviökoirasta, ja tapaavatAmmattitappajat. Ammattitappajiin kuuluneet Heuler, Rocker, North ja Robert, sekä Smith menettävät henkensä taistellessaan P4:ää vastaan. Lopulta koirat saavat syöstyä P4:n alas rotkoon, ja rotkon pohjalla virrannut koski vei P4:n vesiputoukseen, jonka alla olleen tukin oksaan se lopulta lävistyi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti